Lämmin ja aurinkoinen sää suosi syksyn marja- ja sieniretkeä, jonka Marjatta Toikander oli meille suunnitellut.
Retki tehtiin Uimilaan, jossa saimme ihailla alueen  kaunista ja monimuotoista metsäluontoa. Löysimme myös
koreihimme täytettä, joten retki ei ollut turha. Vatsankin saimme täyteetn, sillä Marjatta ja Tuulikki loihtivat
tarjottavaa pöytään, mistä kiitos heille.

Perjantaina iloinen joukkomme lähti varhain aamulla kohti Helsinkiä ja satamaa hovikuljettajamme Tomin ajamina. Perillä Tallinnassa teimme lyhyen ostostauon Sikupillin Prismassa ja suuntasimme kohti Tarttoa. Pysähdyimme kuitenkin matkan puolivälissä lounaalle vanhaan kartanoon, jonka lounas olikin maistuva. Raparperinektari, jota nautimme ruokajuomana veden ohella, jäi erityisesti mieleeni. Nopean ruokailun jälkeen jatkoimme taas kohti Tarttoa.

Tartossa ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Viron kansallismuseo (Eesti rahva museeum), joka on toiminut nykyisessä, arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisessa rakennuksessa vuodesta 2016. Museo ei ole aivan perinteinen museo, vaan ensimmäinen pysyvä näyttely eteni aikakausittain nykyajasta, neuvostoajan kautta aina rauta- ja kivikauteen asti. Toinen museon pysyvä näyttely esittelee suomalais-ugrilaisten kansojen, esimerkiksi vepsäläisten, liiviläisten ja marien kieliä ja kulttuureja. Kahden tunnin opastetun kierroksen aikana saimme yleiskatsauksen museon näyttelyistä.

Matkalla majoittumaan Waide-motelliin katselimme hieman Tarton kaupunkinäkymiä, ja oppaanamme toimi Anne-Reet, joka on tuttu aiemmin Leigossa käyneille.

Lauantaina lähdimme heti yhdeksältä Tarttoon, jossa tutustuimme luonnontieteelliseen puutarhaan. Aloitimme huumaavan tuoksuisesta ruusutarhasta, jonka lukuisat ruusulajit kukkivat parhaillaan. Löysipä joku sieltä nimikkoruusunsakin. Puutarhan kasvit oli sijoiteltu penkkeihinsä kasvuympäristönsä mukaan (esim. suokasvit, aavikkokasvit jne.). Saimme tutustua siellä moniin uusiin ja ennen näkemättömiin kasveihin ja ihailla runsasta kukintaa.

Seuraavaksi menimme viini- ja ruokamessuille, ja halukkaat saattoivat sitä ennen käydä Anne-Reetin johtamina pienellä kaupunkikierroksella kävellen. Ruokamessujen kojuissa oli maisteltavina ja mukaan ostettavina monenlaisia paikallistuotteita ja –herkkuja. Herkuttelu jäi kuitenkin vähemmälle, koska piti jättää tilaa seuraavana ohjelmassa olevalle lounaalle.

Lounaan jälkeen kiirehdimmekin kaupan kautta valmistautumaan konsertti-iltaan, joita on järjestetty jo 21 vuotta Leigon järvillä. Ensimmäinen konsertti alkoi klo 18, seuraava klo 20 ja viimeinen klo 22. Musiikki vaihteli jazzista ja elokuvasävelmistä ooppera-aarioihin ja sinfoniaan. Välillä oli kaksi taukoa, joilla voi nauttia omia eväitä tai käydä ostamasta alueen ruoka- ja juomakojuista vatsantäytettä. Illan pimettyä saimme ihailla upeaa tuli- ja valoesitystä järvellä ja viereisellä rinteellä. Oli kertakaikkisen upeaa istua lämpimässä ja pimeässä kesäyössä katselemassa tulien muodostamia kuvioita, pylväitä ja järvellä tuikkivia valoja.

 Sunnuntaina vierailimme Anne-Reetin kotipuutarhassa ja kotona. Täytyy ihmetellä, kuinka yksi ihminen saa aikaan sellaisen puutarhan kukkineen, puineen ja marjapensaineen sekä vielä kasvimaankin. Viimeiseksi Anne-Reet vei meidän Vapramäen luontotalolle, jossa hän kertoi sen toiminnasta ja esitteli taloa. Kun olimme hyvästelleet Anne-Reetin, suuntasimme Tallinnaan ja kotia kohti. Tallinnassa meillä oli odotettu ostostauko, ja niin saimme hankittua kotiväelle tuliaisia.

Kotimatka sujuikin sitten mukavasti ja ongelmitta. Hieman oli haikea mieli, kun hyvästelimme kuljettajamme, joka on lähdössä toisen alan koulutukseen. Tomi lupasi kuitenkin olla kokonaan jättämättä meitä ja osallistua Retkeilijöiden toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan.

Näin ensikertalaiselle matka oli elämys, josta kiitos kuuluu Taunolle, joka järjesti meille näin onnistuneen matkan sekä myös kaikille mukaville matkatovereille,  joiden kanssa oli hauska matkustaa.

Helena A.

 

 

Kuusankosken Retkeilijät kokoontuivat taas vuoden lopuksi pikkujoulujuhlaan, joka pidettiin 7.12.2017.
Juhlassa vanhat tutut vuosien varrelta tapasivat toisensa leppoisan tunnelman vallitessa. Tulijoille tarjottiin
ensin kuumat glögit ja piparkakkuja tunnelman lämmittämiseksi. Tauno toimi illan vetäjänä ja toivotti sujuvaan
tapaansa kaikki tervetulleiksi. Ohjelmassa oli elävää haitarimusiikkia, perinteinen tiernapoikaesitys musiikkiluokkien
oppilaiden esittämänä, Kuuretin näytelmäryhmän toteuttama hupaisa näytelmä työnvälittäjän arjesta nykyaikana
sekä esitys siitä, mitä kaikkea Suomi on. Joulupuuro maistui hyvälle, torttukahveista puhumattakaan. Lopuksi
pidettiin arpajaiset, joiden pääpalkintona oli herkkukori. Pois lähtiessä mieli oli iloinen ja vatsa täynnä.
Kiitos kaikille osallistuneille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesään heräävä luonto näytti parhaat puolensa, kun suuntasimme 13.5. Mukulanlahdelle lintuja tiiraamaan. Aurinko paistoi ja ilma oli keväisen raikas.

Nähtyjen lintulajien runsaus ihastutti sekin, vaikka ennakkotietojen perusteella tiesimme, mitä odottaa. Saimme näköhavaintoja ainakin seuraavista linnuista: uivelo, rantasipi, kalatiira, haapana, nokikana, suopukka, telkkä ja kanadanhanhi. Komein ja ylväin lienee ollut silkkiuikku värikkäässä höyhenpuvussaan. Mukulanlahdella kalastelevaa kalatiiran saalisesitystä pääsimme seuraamaan aivan lähietäisyydeltä.

Oppaanamme oli bongausta pitkään harrastanut Hannu Sorsa, jolta saimme mielenkiintoista ja arvokasta lisätietoa alueella pesivistä linnuista. Yllätyksiä saattaa sattua kokeneellekin lintuharrastajalle, tiesi Hannu kertoa. Huhtikuun 27. päivänä 2007 nähtiin nimittäin Mukulanlahdella ja Kymenlaaksossa ensimmäisen kerran sinisiipitavi.

Retken päätteeksi osa porukasta käväisi kahvilla ja taidenäyttelyssä Iitin kirkonkylän kesäkahvilassa. Hieno ja tunteikas päivä – mukana oli kymmenen yhdistyksemme jäsentä. -mv- (Kuvat ja teksti: Maini Volotinen)

Yhdistetty kuukausikävely Kettumäelle ja Siisti Siti –siivoustalkoot

Kauniissa auringonpaisteessa, mutta kylmän tuulen tuivertamina kävelimme kahdeksan hengen voimin Kettumäelle. Siellä meitä oli vastaanottamassa Kettumäen kansanpuisto ry:n hallituksen jäsen Riitta Korpelainen, joka kertoi meille Kettumäen kansanpuisto ry:n toiminnasta ja esitteli kansanpuiston rakennukset. Kiersimme katsomassa viime vuosisadan alkukymmeniltä peräisin olevat rakennukset, ihmettelimme niiden pienuutta ja ihastelimme vanhoja tapetteja. Ihastusta herättivät myös kolme aitauksessaan talvehtinutta, komeaa mustaa pässiä, joista suurin oli isosarvinen Gunnar. Ennen lähtöä siivoustalkoisiin, nautimme kahviossa vielä kupposet kuumaa herkullisen kääretortun tai kierrepullan kera ja rupattelimme hetken kahvikuppiemme ääressä.

Toinen osuus retkestä liittyi teemaan Siisti Siti. Matka alas jäähallille ei ollut pitkä, ehkä n. 500 metriä, mutta roskaa siltäkin matkalta kertyi useita pussillisia. Tienvarsille ja metsikköön oli heitetty jos jonkinlaista tavaraa, enimmäkseen erilaisia elintarvikkeiden ja makeisten pakkauksia ja kääreitä – siis maatumatonta muovijätettä. Tienoo on nyt talkooryhmämme jäljiltä siisti ja roskaton. Vaikka selkä saattoi väsyäkin roskia poimiessa, niin liikunta ulkoilmassa tärkeän asian vuoksi antoi hyvän mielen osanottajille. – ha –

 

 

Vuosina 1788 – 1790 käyty Ruotsin ja Venäjän välinen sota päättyi Värälän rauhaan ilman selvää voittajaa ja rajamuutoksia, mutta se vaikutti aikanaan suuresti Kouvolan ja Kymenlaakson vaiheisiin. Sotilasleirit, siviiliväestön kokemat tapahtumat ja tietysti itse kuningas Kustaa III:n oleskelu Kymenlaaksossa ovat tallentuneet lukuisiin tarinoihin.

Kustaan sota -kansanooppera kertoi näitä tarinoita hyödyntäen paikallisen kansan elämästä sodan aikana valtakuntien rajana toimineen Kymijoen varrella. Esitys oli yönäytös ja paikkana Anjalan kartanon jokinäyttämö.

Pääsimme oopperan tunnelmaan  jo Anjalan kartanon piha-alueelle tultaessa, kun lapset kirmailivat yleisön keskellä ja näyttämöllä ja ajan henkeen puvustetut sotilaat puuhastelivat omissa leireissään kahden puolen katsomoa. Kun ensimmäiset sävelet 29 laulusta kajahtivat ilmoille, istuttiin jo tukevasti katsomon penkillä matkalla parin sadan vuoden takaiseen historiaan. Tarina eteni sävelten ja tanssien matkassa kronologisesti alkaen Kouvolan kylän elämän kuvauksesta edeten lopulta kiivaiden taistelujen kautta Värälän rauhaan. Välillä oltiin ruotusotamiesten leirissä ja Valkealan pappilassa hoitamassa taistelussa haavoittunutta Ruotsin kuningasta. Väliajalla kahviteltiin kahvilamakasiinissa ja tutustuttiin Anjalan kartanomuseoon, sen verran mitä pimenevältä illalta vielä näki.

Elämysmatka lunasti ennakko-odotukset. Kansanoopperassa oli mukana yli 120 kuorolaista ja näyttelijää Kymenlaaksosta. Välillä hyvin tyynienkin kuoro- ja yksinlauluosuuksien väliin mahtunut venäläisten sotilaiden kiihkeärytminen kasakkatanssi hurmasi. Savuiset ja kovaääniset taistelurymistelyt imaisivat nekin mukaansa. Mieleen jäi myös rakkaustarina kouvolankyläläisestä Annista ja ruotusotamies Matista, jotka sota erotti. Mahtavan Katariinan ja tylyn Kustaa III:n kahdenkeskistä kahinointia olisin kuitenkin nähnyt mielelläni – nyt heidän osuutensa jäi näytelmäksi pieneksi.

Jouni Sjöblomin käsikirjoittama ja säveltämä ja Piia Kleimolan ohjaama teos oli voimainnäyte, jossa kymenlaaksolainen tieto-taito ja yhteistyö, historia, luonto ja kulttuuri yhdistyivät upeaksi visuaaliseksi elämykseksi. Kansanoopperan tuotannosta vastasi Kymijoen esittävän taiteen tuki ry. Retkelle osallistui 30 yhdistyksen jäsentä ja kulttuurin ystävää Kouvolasta ja lähiympäristöstä.  – mv –

 

Kuusankosken retkeilijät tutustuivat kevätmatkallaan 28.5. kahteen Tuusulanjärven taiteilijakotiin: Ainolaan ja Halosenniemeen.

Sibeliukset muuttivat Ainolaan vuonna 1905 ja asuivat siellä kuolemaansa asti. Jean Sibelius kuoli 1957 ja Aino Sibelius 1968. Ainolan puutarhassa omenapuiden katveessa on heidän viimeinen leposijansa.

Ainolan opas kertoi mielenkiintoisesti talosta ja perheen elämästä. Jean Sibelius vaati säveltäessään taloon täyttä hiljaisuutta, ja  Aino Sibelius teki kaikkensa taatakseen miehelleen työrauhan. Hiljaisuuden vaatimus oli otettu huomioon myös Lars Sonckin suunnittelemassa rakennuksessa: vesijohtoja ei ollut ja rännit olivat puiset.

Valtio osti Ainolan vuonna 1972, ja kaksi vuotta myöhemmin se avattiin museona.

Pekka ja Maija Halosen punahonkainen ateljeerakennus valmistui 1901 ja oli siitä lähtien suosittu taiteilijoiden kohtaamispaikka. Tänä kesänä Halosenniemessä on esillä kultakauden taiteilijoiden maalauksia. Pekka Halosen lisäksi töitä on muun muassa Albert Edelfeltiltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Akseli Gallen-Kallelalta. Taiteilijat ovat vanginneet töihinsä kesäisiä maisemia sekä ihmisten arkea ja juhlaa. Näyttelyssä olevat 70 työtä on ripustettu ympäri taloa sekä ala- että yläkertaan.

Kolmantena retken kohteena oli Lottamuseo. Siellä esillä oleva näyttely kertoo naisten vapaaehtoistyöstä rauhan ja sotien aikana (1939-1944).

Kuusankosken Retkeilijät sai tätä kulttuurimatkaa varten avustusta Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä.

Liisa Taavitsainen

 

Maanantaina 9.5. reippailtiin Niivermäen luontopolulla. Mukana 12 yhdistyksen jäsentä. – mv –