Kuusankosken Retkeilijät kokoontuivat taas vuoden lopuksi pikkujoulujuhlaan, joka pidettiin 7.12.2017.
Juhlassa vanhat tutut vuosien varrelta tapasivat toisensa leppoisan tunnelman vallitessa. Tulijoille tarjottiin
ensin kuumat glögit ja piparkakkuja tunnelman lämmittämiseksi. Tauno toimi illan vetäjänä ja toivotti sujuvaan
tapaansa kaikki tervetulleiksi. Ohjelmassa oli elävää haitarimusiikkia, perinteinen tiernapoikaesitys musiikkiluokkien
oppilaiden esittämänä, Kuuretin näytelmäryhmän toteuttama hupaisa näytelmä työnvälittäjän arjesta nykyaikana
sekä esitys siitä, mitä kaikkea Suomi on. Joulupuuro maistui hyvälle, torttukahveista puhumattakaan. Lopuksi
pidettiin arpajaiset, joiden pääpalkintona oli herkkukori. Pois lähtiessä mieli oli iloinen ja vatsa täynnä.
Kiitos kaikille osallistuneille!

Kesään heräävä luonto näytti parhaat puolensa, kun suuntasimme 13.5. Mukulanlahdelle lintuja tiiraamaan. Aurinko paistoi ja ilma oli keväisen raikas.

Nähtyjen lintulajien runsaus ihastutti sekin, vaikka ennakkotietojen perusteella tiesimme, mitä odottaa. Saimme näköhavaintoja ainakin seuraavista linnuista: uivelo, rantasipi, kalatiira, haapana, nokikana, suopukka, telkkä ja kanadanhanhi. Komein ja ylväin lienee ollut silkkiuikku värikkäässä höyhenpuvussaan. Mukulanlahdella kalastelevaa kalatiiran saalisesitystä pääsimme seuraamaan aivan lähietäisyydeltä.

Oppaanamme oli bongausta pitkään harrastanut Hannu Sorsa, jolta saimme mielenkiintoista ja arvokasta lisätietoa alueella pesivistä linnuista. Yllätyksiä saattaa sattua kokeneellekin lintuharrastajalle, tiesi Hannu kertoa. Huhtikuun 27. päivänä 2007 nähtiin nimittäin Mukulanlahdella ja Kymenlaaksossa ensimmäisen kerran sinisiipitavi.

Retken päätteeksi osa porukasta käväisi kahvilla ja taidenäyttelyssä Iitin kirkonkylän kesäkahvilassa. Hieno ja tunteikas päivä – mukana oli kymmenen yhdistyksemme jäsentä. -mv- (Kuvat ja teksti: Maini Volotinen)

Matkalla lintutornille

Lintubongareita

Linturetkimaastoa

Yhdistetty kuukausikävely Kettumäelle ja Siisti Siti –siivoustalkoot

Kauniissa auringonpaisteessa, mutta kylmän tuulen tuivertamina kävelimme kahdeksan hengen voimin Kettumäelle. Siellä meitä oli vastaanottamassa Kettumäen kansanpuisto ry:n hallituksen jäsen Riitta Korpelainen, joka kertoi meille Kettumäen kansanpuisto ry:n toiminnasta ja esitteli kansanpuiston rakennukset. Kiersimme katsomassa viime vuosisadan alkukymmeniltä peräisin olevat rakennukset, ihmettelimme niiden pienuutta ja ihastelimme vanhoja tapetteja. Ihastusta herättivät myös kolme aitauksessaan talvehtinutta, komeaa mustaa pässiä, joista suurin oli isosarvinen Gunnar. Ennen lähtöä siivoustalkoisiin, nautimme kahviossa vielä kupposet kuumaa herkullisen kääretortun tai kierrepullan kera ja rupattelimme hetken kahvikuppiemme ääressä.

Toinen osuus retkestä liittyi teemaan Siisti Siti. Matka alas jäähallille ei ollut pitkä, ehkä n. 500 metriä, mutta roskaa siltäkin matkalta kertyi useita pussillisia. Tienvarsille ja metsikköön oli heitetty jos jonkinlaista tavaraa, enimmäkseen erilaisia elintarvikkeiden ja makeisten pakkauksia ja kääreitä – siis maatumatonta muovijätettä. Tienoo on nyt talkooryhmämme jäljiltä siisti ja roskaton. Vaikka selkä saattoi väsyäkin roskia poimiessa, niin liikunta ulkoilmassa tärkeän asian vuoksi antoi hyvän mielen osanottajille. – ha –

Vuosina 1788 – 1790 käyty Ruotsin ja Venäjän välinen sota päättyi Värälän rauhaan ilman selvää voittajaa ja rajamuutoksia, mutta se vaikutti aikanaan suuresti Kouvolan ja Kymenlaakson vaiheisiin. Sotilasleirit, siviiliväestön kokemat tapahtumat ja tietysti itse kuningas Kustaa III:n oleskelu Kymenlaaksossa ovat tallentuneet lukuisiin tarinoihin.

Kustaan sota -kansanooppera kertoi näitä tarinoita hyödyntäen paikallisen kansan elämästä sodan aikana valtakuntien rajana toimineen Kymijoen varrella. Esitys oli yönäytös ja paikkana Anjalan kartanon jokinäyttämö.

Pääsimme oopperan tunnelmaan  jo Anjalan kartanon piha-alueelle tultaessa, kun lapset kirmailivat yleisön keskellä ja näyttämöllä ja ajan henkeen puvustetut sotilaat puuhastelivat omissa leireissään kahden puolen katsomoa. Kun ensimmäiset sävelet 29 laulusta kajahtivat ilmoille, istuttiin jo tukevasti katsomon penkillä matkalla parin sadan vuoden takaiseen historiaan. Tarina eteni sävelten ja tanssien matkassa kronologisesti alkaen Kouvolan kylän elämän kuvauksesta edeten lopulta kiivaiden taistelujen kautta Värälän rauhaan. Välillä oltiin ruotusotamiesten leirissä ja Valkealan pappilassa hoitamassa taistelussa haavoittunutta Ruotsin kuningasta. Väliajalla kahviteltiin kahvilamakasiinissa ja tutustuttiin Anjalan kartanomuseoon, sen verran mitä pimenevältä illalta vielä näki.

Elämysmatka lunasti ennakko-odotukset. Kansanoopperassa oli mukana yli 120 kuorolaista ja näyttelijää Kymenlaaksosta. Välillä hyvin tyynienkin kuoro- ja yksinlauluosuuksien väliin mahtunut venäläisten sotilaiden kiihkeärytminen kasakkatanssi hurmasi. Savuiset ja kovaääniset taistelurymistelyt imaisivat nekin mukaansa. Mieleen jäi myös rakkaustarina kouvolankyläläisestä Annista ja ruotusotamies Matista, jotka sota erotti. Mahtavan Katariinan ja tylyn Kustaa III:n kahdenkeskistä kahinointia olisin kuitenkin nähnyt mielelläni – nyt heidän osuutensa jäi näytelmäksi pieneksi.

Jouni Sjöblomin käsikirjoittama ja säveltämä ja Piia Kleimolan ohjaama teos oli voimainnäyte, jossa kymenlaaksolainen tieto-taito ja yhteistyö, historia, luonto ja kulttuuri yhdistyivät upeaksi visuaaliseksi elämykseksi. Kansanoopperan tuotannosta vastasi Kymijoen esittävän taiteen tuki ry. Retkelle osallistui 30 yhdistyksen jäsentä ja kulttuurin ystävää Kouvolasta ja lähiympäristöstä.  – mv –

Kuusankosken retkeilijät tutustuivat kevätmatkallaan 28.5. kahteen Tuusulanjärven taiteilijakotiin: Ainolaan ja Halosenniemeen.

Sibeliukset muuttivat Ainolaan vuonna 1905 ja asuivat siellä kuolemaansa asti. Jean Sibelius kuoli 1957 ja Aino Sibelius 1968. Ainolan puutarhassa omenapuiden katveessa on heidän viimeinen leposijansa.

Ainolan opas kertoi mielenkiintoisesti talosta ja perheen elämästä. Jean Sibelius vaati säveltäessään taloon täyttä hiljaisuutta, ja  Aino Sibelius teki kaikkensa taatakseen miehelleen työrauhan. Hiljaisuuden vaatimus oli otettu huomioon myös Lars Sonckin suunnittelemassa rakennuksessa: vesijohtoja ei ollut ja rännit olivat puiset.

Valtio osti Ainolan vuonna 1972, ja kaksi vuotta myöhemmin se avattiin museona.

Pekka ja Maija Halosen punahonkainen ateljeerakennus valmistui 1901 ja oli siitä lähtien suosittu taiteilijoiden kohtaamispaikka. Tänä kesänä Halosenniemessä on esillä kultakauden taiteilijoiden maalauksia. Pekka Halosen lisäksi töitä on muun muassa Albert Edelfeltiltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Akseli Gallen-Kallelalta. Taiteilijat ovat vanginneet töihinsä kesäisiä maisemia sekä ihmisten arkea ja juhlaa. Näyttelyssä olevat 70 työtä on ripustettu ympäri taloa sekä ala- että yläkertaan.

Kolmantena retken kohteena oli Lottamuseo. Siellä esillä oleva näyttely kertoo naisten vapaaehtoistyöstä rauhan ja sotien aikana (1939-1944).

Kuusankosken Retkeilijät sai tätä kulttuurimatkaa varten avustusta Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä.

Liisa Taavitsainen

Maanantaina 9.5. reippailtiin Niivermäen luontopolulla. Mukana 12 yhdistyksen jäsentä. – mv –

Yhdessäoloa ja positiivista potkua toimintaan

Kuusankosken retkeilijät kokoontui viettämään Retkeily- ja matkailuiltaa torstaina 4.2. Kuusankosken seurakuntatalolle.

Tapahtumasali täyttyi nopeasti, kun 65-päinen osallistujajoukko istuutui paikoilleen.  Montakaan tuolia ei tainnut tyhjäksi jäädä.

Tilaisuuden avauspuheenvuoro lankesi luonnostaan yli 20 vuotta jatkuneen vuosittaisen tapahtuman ideoineelle, yhdistyksemme monivuotiselle puheenjohtajalle ja puuhamiehelle Tauno Hellstenille.

Taunon terveisten jälkeen Seppo Tahvanainen KuuRet55+ -jaostosta kertoi yhdistyksen vuoden 2015 toiminnasta. Kuvakertomusta  täydensi selostus toteutuneista tapahtumista, Unkarin matkasta, vapaaehtoistyöstä sekä päättyneistä ja meneillään olevista kansainvälisistä projekteista.

Ohjaaja-näyttelijä  ja leikkilähetti Piia Kleimola  muistutti  ”Ilo on asenne” puheenvuorossaan ilon merkityksestä ihmisen henkiselle hyvinvoinnille.

Heittäytyminen ja sopivat annos leikkimieltä pitävät yhteisöllisessäkin toiminnassa iloa yllä.  Iloinen puheensorina täyttikin salin, kun Piia ohjasi osallistujat keskustelemaan pareittain elämänsä ilonaiheista.

Jokavuotista Urheilu Jokisen liikunta- ja retkeilyvälinenäyttelyä tiedettiin jo odottaakin: Riku Jokinen esitteli asiantuntevasti tuotteidensa uusimpia virtauksia ja opasti niiden käytössä.

Kahvitauon jälkeen Tauno kertoi kuluvan vuoden suunnitelmista ja tapahtumista. Helmi- ja maaliskuun retket toteutetaan mahdollisesta lumen puutteesta huolimatta. Reippaillaan luonnossa, nautitaan yhdessäolosta ja retkitarjoiluista. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 22.3. Kettumäen palvelukeskuksessa.

Seuran kevätretki suuntautuu la 28.5. Tuusulan Rantatien kohteisiin Ainolaan,   Halosenniemeen ja Lottamuseoon.  Ilmoittautumiset 10.5. mennessä Taunolle, puh. 0400 654 821.

Syysretki tehdään 12. – 17.8. Riikaan ja Vilnaan.

Sitovat ilmoittautumiset 30.4. mennessä Miikka Rikalalle, mrikala@gmail.com  tai puh. 040 775 4447.

Retkeily- ja matkailuilta oli kannustava lähtölaukaus alkaneelle toimintakaudelle.

Yhdistyksemme kotisivuja www.kuusankoskenretkeilijat.net ja www.kuuret55.nettisivu.org sekä paikallislehtien järjestöpalstoja seuraamalla saat tietoa kevät- ja syysretkistämme sekä muusta toiminnasta.

Innostavaa retkeilyvuotta – mennään ja tehdään yhdessä!

Maini Volotinen

Perinteisellä kevään hiihto ja laskettelu reissulla meitä oli mukana 20 seuramme jäsentä. Maja paikaksi oli varattu kaksi kymmenen hengen mökkiä Immel mökeiltä, Levi keskuksesta n. kilometri. Hiihtämään pääsi mökinpihasta niin Mertisenkaltion suuntaan kuin Levi keskukselle päinkin.

Viikko oli säitten osalta mitä mahtavin ja ladut loistokunnossa. Hiihtelimme ja laskettelimme myös Ylläksellä ja Äkäslompolon puolella. Myös Pallakselta tunturin yli Vuotispirtille osa porukasta hiihteli. Oman kuntonsa mukaan jokainen käveli, hiihteli tai lasketteli.

Toivokaamme ensivuonna myös lähtijöitä niin paljon että reissun voisi toteuttaa.

Kiitos kaikille mukana olijoille mukavasta reissusta.

Arja

Päivää voi viettää myös Issikkavaelluksella.

Keskiviikko 10.4.2013

Muiden suunnatessa hiihtoladulle ja rinteeseen, minä tein jotain sellaista mitä en koskaan aiemmin. Aurinko paistoi upeasti ja hevoset ovat aina olleet lähellä minua, mutta en koskaan ole islanninhevosella käynyt vaeltamassa. Ja nyt oli luvassa vielä upeita tunturimaisemia! Islanninhevostalli Lapin Saaga sijaitsee muutaman kilometrin päässä eturinteiltä ja sinne oli suunta. Tallin pihalla vastassa oli ihana lauma islanninhevosia. Sieltä meille oli valittu hevoset valmiiksi, itse sain Jöra-nimisen tamman. Kaunis, pieni hevonen! Keväinen sää oli saanut hevoset vaihtamaan karvaa, ja irtokarvaa riittikin ihan kotiin asti vietäväksi. Maastoon retkelle meitä lähti oppaan lisäksi viisi ratsastajaa. Retkemme suuntautui Sirkka-järven jäälle ja sitä kautta eteenpäin, Levitunturin huomassa. Kaikki ryhmässä olivat enemmän ratsastaneita, joten pääsimme kokeilemaan myös vauhdin riemua. Islanninhevosella on aivan oma askellaji, töltti, jota menimme pitkiä pätkiä. Kokemus oli aivan upea, aivan sanoinkuvaamatonta. Takaisinpäin tullessa silmissä näkyi Levitunturi, Pyhätunturi, Kätkätunturi, sekä Olos ja Pallas, niin onhan se vain niin upeaa tällaiselle tasaisella maalla kasvaneelle toista kertaa pohjoisessa olevalle naisihmiselle! Tallille palatessa ja hevosten huollon jälkeen olikin aika nauttia pienet eväät, ja kiittää hienosta ja ikimuistoisesta kokemuksesta! Tällaista voin lämpimästi suositella kaikille, myös vähemmän ratsastaneille, koska hevoset olivat äärimmäisen kilttejä koko ajan.

Tämä löytyi paikan internet-sivuilta, mutta pukee hyvin sanoiksi niin minun, ja varmasti monen muun, ajatukset tästä päivästä:

”Silmiä hivelevä tunturimaisema kohoaa korkeuksiin Lapin raikkaassa aamussa. Lapin kaunis luonto, lumivaipassaan huojuvat puut ja tunturin maaginen hiljaisuus valtaavat mielen ja saavat arjen unohtumaan. On vain koskematon erämaa, omat sisimmät ajatukset ja tämä ihana hetki.  Hiljaisuuden keskellä kuuluu hevosten kavioiden kopse, hengitys ja hirnahdukset, kun ne juttelevat toisilleen. Tulee tunne, että kuulun tähän laumaan, tähän luontoon. Haluaisin hetken pysähtyvän ja tämän tunteen jatkuvan… Paluu arkeen koittaa kuitenkin, mutta tiedän että tänne palaan vielä takaisin”

http://www.lapinsaaga.fi/index.php?page=101&lang=1

Taina Mäkeläinen