Haravointitalkoot alkoivat klo 10.00 ja kestivät kaksi tuntia. Sää oli kirkas ja viileä,  maanpinta oli vielä kova. Oli siis ihanteellinen haravointisää. Talkoolaisiakin oli tullut paikalle peräti 29 henkeä, kaikki eivät tosin olleet Kuuretin jäseniä. Harava käteen ja menoksi! Haravoijat jakaantuivat hyvin eri puolille hautausmaata, joten yhteen kuvaan heitä ei saatu. Tänä vuonna haravointi oli tavallista helpompaa, koska kertyneitä lehtikasoja ei tarvinnut itse kuljettaa kottikärryillä jätelavalle, vaan ne käytiin myöhemmin keräämässä pois koneella. Parin tunnin aherruksen jälkeen lopetimme työn ja valmistauduimme seurakunnan tarjoamalle keittolounaalle Seurakuntakeskuksen kolmennessa kerroksessa. Listalla oli maukasta kanakeittoa leipine ja juomineen sekä jälkiruoaksi kakkukahvit. Kakkua oli peräti kahdenlaista: kermatäytekakkua ja piimäkakkua. Kyllä oli herkullista!
Syödessämme päätimme, että otetaan talkoot uusiksi viikon päästä 27.10. klo 10-12.

Kuva: Janne Saarinen

 

 

Retkeilijät osallistuivat taas kerran kaupungin Siisti siti -siivoustalkoisiin keräämällä roskia Helsingintien, Kiltatien, ratapenkan pyörätien ja Kyminkadun varrelta. Sadekin osasi loppua  sopivasti juuri ennen talkoiden alkua. Osallistujia oli kaikkiaan 12 + Hannu, joka jakoi välineet, alueet ja keräsi kertyneet roskapussit peräkärryynsä. Ilmeisesti monivuotinen työmme on tuottanut tuloksia, koska roskien määrä on parina viime vuotena ollut pienempi kuin alkuvuosina, mutta silti roskia kertyi vähän vajaa säkillinen/kerääjä. Tämän vuoden erikoisimpia ”roskia” oli käyttökuntoinen sininen polkupyörä, auton rengas vanteineen, veitsi ja kynsisakset. Polkupyörän jätimme tarjolle jätteenkeruupisteelle mahdollisen omistajan noudettavaksi.

Kaksituntisen urakan jälkeen nautimme ansaitusti pullakahvit lämpimässä Kiltatien Nesteellä. Talkoista jää aina hyvä mieli: taas on kaupunkia kaunistettu ja luontoa suojeltu muovijätteeltä.

Ulkokuvat Pirjo Ojala ja sisäkuvat Helena Arola

 

 

 

Kuusankosken Retkeilijät osallistuivat joukolla keskiviikkona 23.10. järjestettyihin haravointitalkoisiin Kuusankosken vanhalla hautausmaalla. Haravoijia oli kaikkiaan lähes 30 henkeä. Valtaosa talkoolaisista hajaantui jo ennen määräaikaa haravoimaan eri puolille hautausmaata, joten yhteiskuva jäi ottamatta. Sää oli erinomainen tähän tehtävään ja luonto oli vielä värikäs, kuten runsaat haravoitavat lehdetkin. Myös haravoijat näkyvät kuvissa värikkäinä pilkkuina  eri puolilla hautausmaata. Parin tunnin aktiivisen haravoinnin päätteeksi seurakunta tarjosi keittolounaan ja pullakahvit. Keitto oli maukasta, kuten yleensäkin, mistä kiitos emännälle.

 

 

 

 

 

 

 

Teksti ja kuvat Helena Arola

Kuusankosken Retkeilijät Haapasalussa

Tiistaina 20.8. aamuhämärissä kukonlaulun aikaan suuntasi 31 Kuusankosken retkeilijää kukin omalle bussipysäkilleen odottamaan Elimäen Liikenteen bussia. Pitkään suunniteltu ja Kymin 100-vuotissäätiön tukema Viron matka oli alkamassa. Valitsemamme matkapäivä sattui olemaan Viron silloisesta hajoamassa olevasta Neuvostoliitosta vapautumisen päivä. Juhlaliputus ei siis ollutkaan meitä varten.

Matkanjohtajan jaettua kaikille matkakortit päästiin nousemaan laivaan nauttimaan meille varattua tuhtia aamiaista laivan 8. kannelle. Jotkut tarkkaavaisimmat huomasivat Eckerö Linen m/s Finlandian lähteneen jo ennen virallista lähtöaikaansa kello yhdeksää. Aikaa yhdelle kattaukselle oli varattu vain yksi tunti, joten aikaa jäi myös taxfree-ostoksille.

Tallinnan satamassa joukkoomme liittyi turkulaisittain suomea puhuva oppaamme Ritta Piper. Turun murre johtui siitä, että hän oli opiskellut suomea Turussa. Hänen ja kuljettajamme Pekka Lautamatin johdolla aloitimme Viron länsirannikkoa pitkin Laulasmaalle. Matkalla pysähdyttiin ihastelemaan suoraan mereen viettäviä vaarallisia jyrkänteitä, joilla nuoriso varoituksista huolimatta harjoitti jonkinlaista extreme -urheilua. ”Kevyelle” keittolounaalle pysähdyimme aikaisemmin

Ryhmäkuva, kuva Pirjo Ojala                                               virolaisilta suljetussa kaupungissa Paldiskissa. Kahden kirkon vieressä oli 1734 rakennettu tullirakennus ”Peetri Toll”, joka toimii nykyisin ravintolana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitempi pysähdys oli sitten Keila-Joan kartanossa. Vuonna 1833 valmistuneen uusgoottilaisen linnamaisen rakennuksen suunnitteli Hans von Stackenschneider. Ryhmä jaettiin kahteen osaan. Toiset menivät sisään kartanoon ja toinen puoli jäi ulos ihastelemaan kartanon upeaa puutarhaa ja kuuden metrin korkuista vesiputousta. Sisällä kuuntelimme ensin linnan omaa opasta, jonka puheen meidän opas Ritta käänsi suomeksi. Kuuntelimme eri ruhtinassukujen Volkonskien ja von Benckedorfien vaiheista. Eräs viimeksi mainitun suvun edustaja toimi aikoinaan Venäjän salaisen poliisin ”ohranan” päällikkönäkin.

Meitä ennen linnassa olivat vierailleet usein myös Venäjän keisarit Nikolait I ja II. Venäjän keisarikunnan hymnin ”Jumala, suojele keisaria” säveltäjä Aleksei Lvov soitti viulullaan hymnin Nikolai I:lle ensimmäisen kerran juuri Keila-Joalla. Tämän jälkeen hänen sanotaan heittäneen viulunsa linnan vieressä virtaavaan jokeen. Miksi hän niin teki, siitä en saanut selvää.

 

 

 

 

 

 

 

Siinä sitten vierähti sen verran aikaa kahta opasta ja kahta tulkkausta kuunnellen, että ulos jäänyt ryhmä oli väsyttänyt itsensä puutarhaa tutkimalla siinä määrin, että toiselle sisäkierrokselle ei aluksi tuntunut löytyvän kiinnostuneita lähtijöitä.

Kukonlaulun aikaan alkanut päivä ja tiivis ohjelma saivat aikaan sen, että aika moni alkoi jo kaivata pääsyä hotellille. Vajaan tunnin ajomatkan kuluttua saavuimme Haapsaluun Spa Hotel Hestiaan, opettelimme ajamaan hisseillä – varsinkin ylimmissä kerroksissa asuvat ja majoituimme. Iltaseitsemältä kokoonnuimme hotellin ravintolaan todetaksemme, että henkilökunta oli unohtanut valmistaa matkaohjelmassa luvatun illallisen. Lohdutukseksi hotelli tarjosi illallisen valmistumista odottaville lasilliset valkoviiniä.

Ennen kuin lasit olivat tyhjentyneet, oli keittiö kantanut alkuruoat pöytään. Bratwursteista ja muustakin tarjoilusta päätellen arvelimme keittiön soveltaneen alkuperäistä menuta nopeampaan mutta ei välttämättä kevyempään muotoon. Nälkäiseksi ei varmaan kukaan jäänyt.

Ensimmäiselle matkapäivälle oli tullut jo sen verran pituutta, että vähitellen yksi jos toinenkin retkeilijä lähti ajelemaan hisseillä huoneisiinsa.

 

Toinen matkapäivä alkoi Haapsalun kaupunkikierroksella. Ajoimme Haapsalun mahtavalle rautatieasemalle, joka nykyisin on museona ja jossa myös järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Asemarakennus rakennettiin 1905 keisarillisen perheen ja venäläisen aristokratian tarpeisiin. Se on neliosainen: odotussali, keisariperheen käyttöön tarkoitettu osa ja niitä yhdistävä katettu osa sekä 216 metriä pitkä katettu laituri. Oppaamme mukaan keisarillinen juna ja laituri olivat yhtä pitkät turvallisuussyistä. Koskaan ei tiedetty mistä vaunusta keisari astuisi asemalaiturille.

Moni meistä koki asemalaiturilla jonkinlaisen déjà-vu-tunteen. Tämähän on nähty aikaisemminkin. Opas kertoikin, että Klaus Härön elokuvan ”Miekkailija” kohtauksia oli kuvattu juuri tällä laiturilla.

 

 

 

 

Haapsalussa sijaitsi neuvostomiehityksen aikana sotilaslentokenttä. Nykyisin sinne pääsee käymään luvan saatuaan. Kentän rakentaminen aloitettiin vuonna 1939 ja sitä käytettiin aktiivisesti vuoteen 1956 saakka. Neuvostoarmeijan poistumisen jälkeen kenttä on päässyt ränsistymään, mutta siellä on vielä säilynyt vanhoja massiivisia hangaareja, kasarmeja ja kiitorata. Sopiva rata mm. kiihdytyskisoille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikuttava nähtävyys oli myös piispanlinna, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla. Sitä laajennettiin aina 1500-luvulle asti, kunnes Pietari Suuri 1710 määräsi sen räjäytettäväksi. Linnaan kuului nyttemmin entisöity kirkkosali ja ns. kastekappeli.

Kuitenkin ennen siirtymistämme katselemaan linnan sisätiloja oppaamme Ritta selvitti meille viron ja suomen kielen sanastollisia eroja. Lin ei ole linna vaan kaupunki viroksi. Lossi ei ole lautta vaan linna viroksi. Suomalainen saattaa kysyä miten hän pääsee lautalle. Virolainen ymmärtää hänen kysyvän miten päästä navettaan. Suomen sana vaimo tarkoitta viroksi haamua, kummitusta. Tämän oppitunnin jälkeen olimme valmiit siirtymään linnan sisätiloihin.

Kastekappeliin liittyy ”valge daamin” eli valkean neidon tarina. Piispanlinnassa oli tarkka sääntö, joka kielsi naisia astumasta linnaan. Eräs linnan miehistä kuitenkin rakastui naiseen, jonka toi linnaan ankarasta säännöstä huolimatta. Nainen lauloi mieheksi pukeutuneena kuorossa. Ennen pitkää hän kuitenkin paljastui ja nainen muurattiin elävältä linnan seinään. Naisen kuva näkyy aina, kun kuu heijastaa oikealla tavalla valoa kappelin seinään. ”Valge daamin” juhla päättää kesäkauden ja silloin järjestetään suuret markkinat ja monenlaisia tilaisuuksia.

Keskiviikon iltapäivällä ei ollut varattu yhteistä ohjelmaa, vaan kukin vietti sen omalla tavallaan tutustumalla kaupunkiin omin päin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Torstaina lähdimme paluumatkalle yhdeksän maissa. Pistäydyimme ensin Haapsalun torilla ja ostoskeskuksessa ja sen jälkeen ajoimme ns. ”rantaruotsalaisten” alueelle, rannarootsalaisten niin kuin virolaiset heitä nimittävät. Ruotsalaisia oli muuttanut Viroon jo 1200-luvulla. Rannikoilla ei alun perin asunut kovin paljon virolaisia ja siksi saksalaiset kartanoiden omistajat suosivat ruotsalaisten maahanmuuttoa, koska pitivät heitä luotettavampina kuin virolaisia. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron uudelleen, monet pakenivat Ruotsiin mutta alueelle jäi noin tuhat asukasta. Nykyisin alueella toimii ruotsalainen koulu, jonne saapuu opiskelijoita ympäri Viroa.

Rantaruotsalaisten talot on maalattu punaisiksi ja niitä koristaa valkoiset ikkunanpielet. Lisäksi niiden sisustus on koristeellisempaa. Kalle Kustaa ja Silvia vierailivat alueella 2016. Viidenkymmenen vuoden kielellinenkin eristyneisyys on johtanut siihen, että ”rannarootsalainen” ja tukholmalainen nykynuori eivät oikein tahdo ymmärtää toisiaan. Tällä Noarootsin alueella paikkakuntien nimet kahdella kielellä viroksi ja ruotsiksi esimerkiksi Einbi – Enby, Dirham – Derhamn.

Maittava lounas syötiin von Rosenien omistamassa Saaren kartanossa. Ruoan kanssa tarjoiltiin halukkaille myös seljasta valmistettua snapsia, joka meidän mielestämme maistui paremminkin jälkiruokaviiniltä. Vaikka oltiinkin rantaruotsalaisten alueella nämä von Rosenit olivat oppaan mukaan saksalaista sukuhaaraa. Kreivi von Rosen, joka lahjoitti Suomen ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen, oli suvun ruotsalaista haaraa. Jotkut ehtivät tutustua myös kartanon museoon.

Noarootsista matka jatkui Tallinnaan joutuisasti oppaamme Rittan pitämällä viron kielen tunnilla. Pääasiassa hän nauratti matkustajia ns. vaarallisilla sanoilla, jotka suomen kielessä ovat aivan viattomia, mutta viron kielessä saavat herkimmät virolaiset punastumaan. Jos lukija on kiinnostunut tällaisesta sanastosta, sitä voi aina kysellä matkalla olleilta retkeilijöiltä. Tämän tarinan ensimmäisessä kappaleessakin on täysin sopiva suomen sana, joka saa virolaisen punastumaan.

Loppuohjelma Tallinnassa meni sitten tavanomaisen suomalaisen turistiohjelman mukaisesti lähikaupassa. Laivaan noustessa oli jonkun verran tungosta, mutta pian tungos hävisi ison laivan ravintoloihin ja kauppoihin.

Kaiken kaikkiaan onnistunut matka, josta kiitämme Kymin 100-vuotissäätiötä, Kouvolan Matkatoimistoa, Elimäen Liikennettä ja sen kuljettajaa Pekka Lautamattia, opastamme Ritta Piperiä ja myös toisiamme mukavasta matkaseurasta.

Teksti Miikka Rikala
Kuvat Helena Arola

Kuusankosken Retkeilijöiden Kesänavaus 2024 järjestettiin 10.6.2024 Sompasella. Sään puolesta tilaisuus onnistui sijoittumaan kahden sateen väliin. Ilma oli koleahko, mutta Sompasen vesi ja tunnelma olivat lämpimiä.

Jaakko Joutjärvi tarjosi musikaalisen aloituksen, jonka jälkeen puheenjohtaja Simo Korpelainen toivotti kaikki tervetulleiksi ja kertoi loppuvuoden ohjelmasta sekä muutoksesta Retkeilijät-lehden jakeluun. Seuraava lehti tulee vain sähköpostiin, minkä vuoksi pyydettiin kaikkia, joiden sähköpostiosoitetta ei vielä ole yhdistyksellä, ilmoittamaan ne sähköpostilla osoitteeseen kuuret.jasenasiat@gmail.com. Perinteen mukaan seuraavaksi puhui Juha Pesonen, joka piti kesänavauspuheen. Aihe oli ajankohtainen, koska kaikilla on nykyään kiire eikä aikaa ottaa vastaan kutsuja edes hyviltä ystäviltä aina löydy.

Loppuohjelmakin oli perinteinen: musiikkia, kahvin juontia, makkaran ja lettujen syöntiä. Helena Kattelus oli laatinut taas luontopolun, jonka kysymykset olivat vaikeahkoja, mutta hän lohdutti, että kaikilla oli yksi oikein kymmenestä. Olipa hän onnistunut löytämään kisaan yhden muistomerkin Kuusankoskelta, jonka olemassaolosta suuri osa ei ollut kuullutkaan. Seuraavaksi suoritettiin arpajaisvoittojen arvonta ja sen jälkeen luontopolun palkintojen jako. Onnelliset voittojen ja palkintojen saajat hymyilivät tyytyväisinä, ja me muut poistuimme vatsat täynnä makkaraa ja Sivenin Tuulikin mainioita lettuja. Mukava tutun tunnelmallinen ilta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuusankosken Retkeilijät/Kuuret 55+ osallistuivat tänäkin vuonna Siisti siti –siivoushaasteeseen. Osallistujia oli 14 ja siivousalueena
oli Helsingintien varsi, Kiltakujan varsi ja pyörätien varsi. Hannu Vest jakoi työvälineet ja säkit sekä keräsi täydet säkit peräkärryn lavalle.
Ainakin pyörätien varsi oli siistimpi kuin vuosiin. Tällä kertaa ei mitään kovin erikoisia ”roskia” löytynyt, vain 200 l metallitynnyri ja vanupeitto.
Urakan tultua suoritetuksi juotiin talkookahvit Kiltatien Nesteellä.

 

Maanantaina 12.2. vietettiin Kuusankosken Retkilijöiden perinteistä Matkailu- ja retkeilyiltaa seurakuntatalossa. Pakkasesta huolimatta paikalle oli saapunut n. 25 jäsentä.

Ohjelma

Puheenjohtaja Simo Korpelainen toivotti kaikki tervetulleiksi ja kertoi vuoden 2024 toimintasuunnitelmasta.

Kouvolan Matkatoimiston Heli Laukas kertoi perheyrityksensä 30-vuotisesta toiminnasta, sen muutoksista ajan ja yllättävien olosuhteiden seurauksena sekä nykytilanteesta.

Riku Jokinen esitteli talvisia urheilutekstiilejä ja välineitä tunnetusti sujuvalla tavallaan.

Pirjo Ojala kertoi tulevasta retkestä Tampereelle Piaf-näytöstä katsomaan.

Miikka Rikala kertoi ensi kesän Haapsalun-matkan ohjelmasta.

Ohjelman välissä juotiin herkulliset pullakahvit Tuulikki Sivenin tarjoilemina.

Arpajaiset kuuluivat tietysti asiaan. Arvonnan suorittivat Paula Paukkunen ja Marja-Terttu Virtanen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat ja teksti Helena Arola

 

 

Aloitimme vuoden 2024 kuukausikävelyt 17.1. perinteisellä kävelyllä Ruukkin alueelle kahville Ruukittareen. Pakkasta oli -18 astetta, mikä varmaan karsi lähtijöitä. Kuitenkin kolme pakkasen kestävää suomalaista tuli paikalle kovasti kerrospukeutuneina. Kylmä ei kävellessä haitannut, mieluumminkin ajoittain tuli liiankin lämmin. Ruukittaressa istuimme kahvilla pitkään maailmaa parantaen. Hannun varvas valitsi meille paluureitin, joten pääsimme ihailemaan maisemien lisäksi myös  Kymijoessa värjötteleviä sorsia ja joutsenparia.

Kuvat Arja Lindberg ja Helena Arola

Pikkujoulua vietettiin mukavissa tunnelmissa 27.11. ja osallistujia oli  peräti 50 henkeä. Puuro oli herkullista, tortut maistuvia ja glögi lämmitti.

Syyskuun kotiseutukävelyn teimme Virtakiveen. Jätimme autot Virtakiven saunalle ja patikoimme aluksi vierassataman grillipaikalle, jossa paistoimme makkarat ja söimme eväitämme. Keräsimme siis energiaa ennen kävelyä Hirvelän kotisatamaan ja takaisin. Grillipaikalta ihailimme, ja jotkut kuvasivatkin, alueella asustelevaa harmaahaikaraa. Se lienee ollut yksilö, jolle on annettu nimeksi Urho. Urho oli urhokas eikä lähtenyt pakoon, vaan poseerasi kuvaajille, mutta sen kumppania ei näkynyt eikä kuulunut. Monet meistä kävivät katsomassa Pakanavuoren kylkeen tehtyjä kalliomaalauksia ja reippaimmat kiipesivät peräti Pakanvuoren laelle maisemia ihailemaan.

Virtakivesta jatkoimme joen rantaa seurailevaa tietä Hirvelän kotisatamaan. Se oli hiljainen, sillä meidän lisäksemme siellä oli vain jokunen pelastuslaitoksen sukeltaja harjoittelemassa. Veneet odottivat hiljaisina laitureissa talvisäilöön siirtoa. Sää oli suotuisa (ei satanut), maisemat kauniita ja seura mukavaa. Kaikki oli siis kohdallaan. Onneksi meillä on kaunis Kymijokemme!