Syksyn teatteriesitykseksi valikoitui jo kevään kuukausikokouksessa äänestyksen jälkeen Miika Nousiaisen bestseller-romaaniin pohjautuva komedia Pintaremontti Suomen Kansallisteatterissa. Toinen vaihtoehto oli saman teatterin esittämä Dosentit. Edellisen kerran olimme teatterissa vuosi sitten, joten jonkinmoinen kulttuurinnälkä vaivasi. Ilmoittautuneiden määrä oli 31 ja ainoastaan yksi sairastapaus vähensi teatteriin lähtijöitä.
Koronarajoitukset aiheuttivat omat haasteensa prosessissa. Alun perin myynnissä oli vain osa paikoista, jotka sitten alkusyksyllä rajoitusten hellittäessä myytiin täydelle katsomolle. Teatteripäivän lähestyessä koronaohjeistukset elivät ja aiheuttivat useita sähköpostipäivityksiä teatteriin lähtijöille. Ihme, ettei kukaan mennyt niistä pahemmin sekaisin. Useimmat meistä käyttivät vaadittua koronapassia ensimmäistä kertaa. Koronatodistus vaadittiin niin teatteriin kuin ruokapaikkaammekin. Oli muuten ihan sujuvaa toimintaa teatterillakin niin, että pääsimme pakkassäästä nopeasti lämpimiin teatterin tiloihin. Maskin käyttö oli jo rutiinia.
Teatteripäivä Helsinkiin venyy aina pitkäksi, joten menomatkalla kävimme tankkaamassa pientä välipalaa Kuninkaantien ABC:llä. Esityksen jälkeen oli yhteistuumin valittu ruokapaikaksi vanhassa Porvoossa sijaitseva kodikas ja suosittu lounasravintola Hanna-Maria, jossa tarjoillaan hyvää kotiruokaa, mikä myös osallistujien mukaan piti paikkansa. Meille tarjoiltiin vaihtoehtoisesti paistettua lohta kermaviilikastikkeessa tai porsaan sisäfilettä pippurikastikkeessa. Ja jälkkäriksi luumurahkaa. Ravintola sijaitsee vanhassa puutalossa ja on nimetty 1800-luvulla eläneen porvoolaisen kauppias Oskar Simolinin tyttärien Hannan ja Marian mukaan. Ravintolasta saa myös ostaa mukaan siellä tehtyjä leivonnaisia. Ruokailun jälkeen osa ehti käydä pikaisesti viereisessä Brunbergin myymälässä ostoksilla. Porvoo oli jouluasussa ja upeaa katseltavaa iltahämärässä. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.
Suomen Kansallisteatteri (alkuperäiseltä nimeltä Suomalainen teatteri) perustettiin 1872 ja on vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kieliriitojen vuoksi teatterin toiminta alkoi ensin Porissa ja siirtyi seuraavana vuonna 1873 Tampereen kautta Helsinkiin. Helsingissä teatteri toimi aluksi Arkadia-teatterin tiloissa. Uusi teatterirakennus valmistui ja otettiin käyttöön 1902. Samalla nimi muuttui Suomen Kansallisteatteriksi. Rakennusta laajennettiin 1930-luvulla ja 1954 valmistui Pieni näyttämö. Kansallisteatterissa on neljä näyttämöä, joita Pienen näyttämön lisäksi Suuri näyttämö, Willen sauna ja Omapohja. Nykyinen teatterinjohtaja on Mika Myllyaho
Ja nyt itse teatteriesitykseen. Keskiössä on kolme kaverusta; Sami, Markus ja Pesonen. Markus on väsynyt yksinhuoltaja, Pesonen toimii vanhempiensa omaishoitajana ja Samin biologinen kello hälyttää. Samin sisko Henna kärsii lapsettomuudesta ja heidän äitinsä kyselee jatkuvasti ikäviä kysymyksiä perheenlisäyksestä. Pintaremontti-nimi juontuu samaa nimeä kantavasta hyvinvointiblogista, jota kirjoittaa absurdi bloggaajahahmo.
Niin kuin aina, mielipiteet teatteriesityksestä vaihtelivat. Makuasioistahan ei voi kiistellä. Kysellessäni palautetta jälkikäteen sähköpostin välityksellä sain vajaalta puolelta osallistujista kirjallisia kommentteja esityksestä ja päivästä yleensä.
Enin osa kommentoijista piti esityksestä. Kohtaukset olivat sopivan pitkiä. Esityksessä oli huumoria, se soljui eteenpäin sujuvasti. Huumorin takana oli kuitenkin nähtävissä syvällisempääkin ajateltavaa. Monia kipeitä asioita, kuten lapsettomuus, yksinäisyys, ympäristön vaatimukset, erilaiset parisuhteet näyttäytyivät huumorin takaa. Näyttelijäsuoritukset olivat ammattimaisia ja nautittavia. Lavastus ja puvustus korostivat romanttista tulkintaa myötäillen kirjan tarinaa, joka ainakin muutamille osallistujille oli tuttu. Kirjan
tunteminen saattoi myös helpottaa juonen ymmärtämistä. Tiesi, mitä odottaa. Henkilöhahmot olivat sympaattisia. Samin selkeä replikointi miellytti. Tähän ”synkeään” aikaan esitys toi mukavaa kepeyttä.
Esityksessä meno koettiin osittain myös levottomaksi ja herätti kysymyksen, mitä valkonenäisten hahmojen oli tarkoitus kuvata. Nykytyylin mukaiseksi kohellukseksi esitystä myös mainittiin.
Kokonaisuudessaan osallistujat tykkäsivät päivästä ja järjestelyistä. Seura oli viihdyttävää ja oli kiva päästä jonnekin. Kansallisteatterin rakennus oli jo näkemisen arvoinen paikka. Vahtimestari oli kuin osa näytelmää säntillisine ohjeineen ja opastuksineen, jopa hilpeyttäkin herättäen. Retkiä toivottiin järjestettävän tulevaisuudessakin, jopa tulevan keväänkin aikana.
Kiitos kaikille osallistumisesta ja panoksesta retken onnistumiseen. Ja kiitos kommenteista, joita olen hyödyntänyt tekstissä.
Teksti ja kuvat Pirjo Ojala
Vastaa